Voi luoja että mulla on taas paha olla. En kyllä tiedä mitä tässä tekis. Jotenkuten jaksan normaalia arkea, mutta just nää viikonloppuillat on pahimpia. Tulin juuri tyhjään kotiin kaverin juhlista ja tekis niin mieli vain päästä jonkun viereen nukkumaan. Edes yhdeksi yöksi. Löydänköhän mä koskaan ketään joka jaksais mua. Kun mä en varmaan koskaan pysty olemaan sellainen hauska ja "normaali" tyttöystävä, jonka miehet tahtoo. Muhun sattuu tällä hetkellä niin paljon etten pysty sitä sanoin kuvailemaan. Mä tartten varmasti apua. Tää ei ole enää normaalia.

Sekaisin

Oltiin jo nin lähellä toisiamme, mut sitten mä tas panikoin ja pilasin koko jutun. En näemmä kykene minkäänlaiseen läheisyyteen yhtään kenenkään kanssa. Miks mun pitää olla tämmönen?? Hullua että sitä aloittetta odottaa toiselta, mutta sitten kun pitäisi vastata siihen edes jotenkin niin menen aivan lukkoon. Mua hävettää niin paljon osaamattomuuteni, kokemattomuuteni ja ulkonäköni, että en pysty nauttimaan noista tilanteista ollenkaan. Vaikka vain maataan vierekkäin sohvalla. Mä ahdistun siitä, että mun odotetaan olevan jotain. Vaikkei edes oleteta. Mä itse oletan, että mun oletetaan olevan jotain enemmän. Miten tästä pääsee eroon? Mä haluan elää.