Kusipään kirjoituksia

Mä olen idiootti. Saan ne ihastumaan itseeni, nautin siitä tunteesta. Olen hauska, ihana ja rakastettava. Jossain vaiheessa alan kuitenkin jarrutella. Muutun etäiseksi. Karkotan sen luotani. Yleensä tämä tapahtuu siinä vaiheessa kun toinen on jo ehkä hieman liian lähellä. En anna syitä, en selittele. Viesteihin vastaan vain muutamalla sanalla. Yhteydenpito vähenee. "Pelkäätkö sä mua?" Ei, en pelkää. Älä huoli. "No mitä sitten? Sä et pidä musta?" Voi luoja. Antaisin mitä tahansa, että saisin olla sun kanssasi. Voi kun sä vain tietäisit mitä mä oikeasti pelkään. Mä olen niin äärettömän omituinen. Pelkään ihmisiä, pelkään pettymyksiä, pelkään epäonnistumista. Mutta kaikista eniten mä pelkään itseäni.

Voisin soittaa sulle mutta en kykene. Odotan vain, että ottaisit yhteyttä. Mutta miksi sä niin tekisit. Mä olen ajanut sut pois. Tämä sama kuvio toistuu aina. Melkein jo toivoin, että olisin näiden vuosien aikana kasvanut aikuiseksi. Pettymyksiä pettymysten jälkeen. Olen edelleen se sama paska kuin viisi vuotta sitten. Kasvankohan mä koskaan aikuiseksi?