ja elämä jatkuu...

Se olis sitten torstai-ilta. Tai oikeastaan yö. Mä en ole oikeastaan vieläkään tottunut siihen, että mulla ei ole viikonloppuisin töitä ja että perjantain jälkeen alkaa oikeasti vapaa. :) Aika hienoa kieltämättä. Silti tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Olenkohan mä toteuttanut yhtään niistä suunnitelmista, joita mulla oli silloin kun vielä opiskelin. "Sitten kun ja sitten kun..." Ei saisi ajatella niin. Pitäisi tehdä nyt, toista mahdollisuutta ei ehkä tule. Mutta toisaalta ei niin voi elää. Siis siten, että koko ajan pitäisi miettiä, onko varmasti tarpeeksi tehokas ja ettei mitään vaan jää tekemättä.

Mä olen alkanut viettää huolestuttavan paljon aikaa ihan kotosalla. Hankin jopa DVD-soittimen. :O Pelottavaa. Ensi viikolla mennään sentään entisten duunikavereiden kanssa vähän "ulkoilemaan". Voi tulla ihan hauskaa. Tai sitten ei. Riippuu siitä, millä fiiliksillä ihmiset on. Ihan kiva kuitenkin kuulla, miten siellä menee tällä hetkellä.

Luin äsken netistä tuosta isän sairaudesta. Tiedän ettei pitäisi lukea noita, koska niistä tulee vain ihan järkyttävän paha olo. Jotenkin sitä vaan haluaisi saada enemmän tietoa. Vaikka mitä se auttaisi. Sitä ei pystytä parantamaan ja keskimääräinen elinikä on sairastuneilla 4 vuotta. Se on totuus, joka pitäisi vain oppia hyväksymään. Siihen mä en varmaan pysty koskaan. Luopuisin mistä tahansa jos vain tuon sairauden saisi helvettiin. Pahinta on se epätietoisuus. Nyt tilanne on (kai) ihan hyvä, mutta se saattaa muuttua milloin tahansa. Pitää vaan jaksaa.

Olis kai mentävä nukkumaan. Yritän kirjoitella jonain toisena iltana vähän enemmän....

Nyt soi: ~Suomipop~