this is my life

2006-08-26T11:47:00.000+03:00

Ensimmäinen pusu :)

Sirkusta

2006-08-19T16:03:00.000+03:00

Ei ole taaskaan aikaa kirjoitella. Koko viikon taas satanut huonoja uutisia niskaan. Ainut positiivinen juttu on se, että töissä menee kivasti ja että mulla on huomenna treffit. Taas. Ja tämä on sitten eri kaveri kuin viime bloggauksen aikaan. Siitä ei tullut mitään. Musta ei tuntunut miltään. Ei siis yhtään miltään. Ei ollut ollenkaan sitä pientä kipinää, mikä pitää mielenkiinnon yllä. Mutta kuten olen aikaisemminkin sanonut, itseään ei voi pakottaa ihastumaan - saati rakastumaan.

Ehkä

2006-07-28T23:33:00.000+03:00

Mulla on treffit ens viikolla. :) Jänskättää...

Laihdutusprojekti

2006-07-22T11:57:00.000+03:00

Olen päättänyt laihtua. Vähintään 5kg on saatava pois, tällöin olisin "normaaleissa" rajoissa. Siitä sitten kun vielä toiset 5kg saisi nipistettyä pois, niin olisin itse tyytyväinen. Kai. Tällä hetkellä ajattelen ruoka koko ajan. Se kun oikeastaan ainut asia, mikä elämässäni tuottaa tällä hetkellä nautintoa ja yritänkin keksiä keinoja, millä korvaisin syömisen vähentämisen aiheuttaman aukon. Liikuntaa tykkään onneksi harrastaa, mutta ei mikään hikilenkki voi korvata esimerkiksi irtokarkkien syömisestä saatavaa nautintoa. ;)

Olen sallinut itselleni sen, että heti kun on oikeasti nälkä, syön jotain kevyttä. Hedelmiä, leipää tms. En jaksa laskeskella mitään pisteitä, mutta yritän opetella tunnistamaan, onko minulla oikeasti nälkä vai "tekeekö vain mieli" jotain hyvää. Olen jättänyt pois kaikki karkit, sipsit, siiderit jne. jne. Luojan kiitos tykkään syödä puuroja ja erilaisia maitotuotteita, joten siirtyminen ei tuota niin kauheasti ongelmia. Eniten pelkään sitä, että jossain vaiheessa niin sanotusti repeää. Minulla ei ole koskaan todettu mitään syömishäiriötä, mutta ahmiminen on välillä ollut oikeasti jo ongelma. Tämän vuoksi sallinkin itselleni tuon syömisen silloin kun siltä tuntuu, koska uskon, että täydellisellä kieltäytymisellä saan aikaiseksi vain sen, että ahdistus kasvaa liian suureksi. Vettä juon tällä hetkellä aivan järkyttäviä määriä. Puolen litran pulloja menee todellakin useampi päivässä. Ehkä se on kuitenkin parempi kuin napsia niitä irtokarkkeja.

Olen tässä miettiny, miksi haluan laihtua. En varsinaisesti ole lihava, mutta en vain ole tyytyväinen itseeni. Pari vuotta sitten painoin tuon 5kg vähemmän ja silloin olo oli huomattavasti miellyttävämpi. Vaatteet näyttivät paremmalta ja niitä oli helpompi löytää. Eli suurin osa tästä laihdutusinnostuksesta johtuu ulkonäöllisistä asioista. Toki oma terveyskin kiinnostaa, mutta kun en muutenkaan syö tai juo kovin epäterveellisesti, niin sillä puolella ei ole ihan älyttömästi korjattavaa. Kilot ovatkin itseasiassa kertyneet juuri liikunnan puutteesta johtuen.

Katsotaan kuinka tytön käy ja näyttääkö vaaka vuoden kuluttua 60kg vai ei. :)

Mies

2006-07-01T09:03:00.000+03:00

Mä haluan Miehen.

Elämää juhannuksen jälkeen

2006-06-27T23:15:00.000+03:00

Oli mukava juhannus. Pitkästä aikaa. Ainoastaan nyt tuntuu vähän yksinäiseltä. En haluaisi olla yksin. Olen niin kateellinen ihmisille, joilla on joku. Olisipa mullakin. Ei mulla muuta...

2006-05-28T01:47:00.000+03:00

Voi luoja että mulla on taas paha olla. En kyllä tiedä mitä tässä tekis. Jotenkuten jaksan normaalia arkea, mutta just nää viikonloppuillat on pahimpia. Tulin juuri tyhjään kotiin kaverin juhlista ja tekis niin mieli vain päästä jonkun viereen nukkumaan. Edes yhdeksi yöksi. Löydänköhän mä koskaan ketään joka jaksais mua. Kun mä en varmaan koskaan pysty olemaan sellainen hauska ja "normaali" tyttöystävä, jonka miehet tahtoo. Muhun sattuu tällä hetkellä niin paljon etten pysty sitä sanoin kuvailemaan. Mä tartten varmasti apua. Tää ei ole enää normaalia.

Sekaisin

2006-05-06T15:02:00.000+03:00

Oltiin jo nin lähellä toisiamme, mut sitten mä tas panikoin ja pilasin koko jutun. En näemmä kykene minkäänlaiseen läheisyyteen yhtään kenenkään kanssa. Miks mun pitää olla tämmönen?? Hullua että sitä aloittetta odottaa toiselta, mutta sitten kun pitäisi vastata siihen edes jotenkin niin menen aivan lukkoon. Mua hävettää niin paljon osaamattomuuteni, kokemattomuuteni ja ulkonäköni, että en pysty nauttimaan noista tilanteista ollenkaan. Vaikka vain maataan vierekkäin sohvalla. Mä ahdistun siitä, että mun odotetaan olevan jotain. Vaikkei edes oleteta. Mä itse oletan, että mun oletetaan olevan jotain enemmän. Miten tästä pääsee eroon? Mä haluan elää.

Kun mikään ei riitä

2006-04-26T23:22:00.000+03:00

Että voi aikuiset ihmiset olla lapsellisia. Mikään mitä teen ei kelpaa eräälle yrityksemme työntekijälle. Sanomisiani ja tekemisiäni vääristellään ja työpanostani vähätellään. Luonnollisesti minulla ei saa olla mielipidettä mistään asiasta ja vaikka olisikin on sen ilmaiseminen sama kuin leikkisi hengellään. Olen nuori, nainen ja vielä jopa ihan osaava omassa työssäni. Tässä ilmeisesti liikaa kestettävää 50+ miehelle, jonka mielestä nuoriso on vain laiskaa ja saamatonta. Miehelle, joka ei itse kykene edes faksin lähettämiseen. No, en minä tämän herran hyväksyntää kaipaa. Minulle riittää, että tiedän olevani oikeassa tai ainakin toimin kuten minua on ohjeistettu. Välillä vain pistää mietityttämään tuollainen käytös. Ehkäpä hän kuvittelee, että kaltaiseni kiltti ja hiljainen tyttö ei uskalla sanoa vastaan ja tekee mitä vain käsketään. Ehei. Minähän sanon mielipiteeni silloin kun aihetta on. Ette arvaakaan kuinka vahva ja karaistunut todellisuudessa olen. Tiedän, että yrität näyttää mulle paikkani. Älä turhaan vaivaudu, tiedän kyllä missä se on. Mutta älä kuvittelekaan, että se olisi siellä missä sinä sen kuvittelet olevan. Myös mulla on tässä firmassa oikeuksia. Vaikka olenkin tullut viimeisenä taloon. Hajoa erinomaisuuteesi. Kaikki nauraa sulle.

Kusipään kirjoituksia

2006-04-17T10:02:00.000+03:00

Mä olen idiootti. Saan ne ihastumaan itseeni, nautin siitä tunteesta. Olen hauska, ihana ja rakastettava. Jossain vaiheessa alan kuitenkin jarrutella. Muutun etäiseksi. Karkotan sen luotani. Yleensä tämä tapahtuu siinä vaiheessa kun toinen on jo ehkä hieman liian lähellä. En anna syitä, en selittele. Viesteihin vastaan vain muutamalla sanalla. Yhteydenpito vähenee. "Pelkäätkö sä mua?" Ei, en pelkää. Älä huoli. "No mitä sitten? Sä et pidä musta?" Voi luoja. Antaisin mitä tahansa, että saisin olla sun kanssasi. Voi kun sä vain tietäisit mitä mä oikeasti pelkään. Mä olen niin äärettömän omituinen. Pelkään ihmisiä, pelkään pettymyksiä, pelkään epäonnistumista. Mutta kaikista eniten mä pelkään itseäni.

Voisin soittaa sulle mutta en kykene. Odotan vain, että ottaisit yhteyttä. Mutta miksi sä niin tekisit. Mä olen ajanut sut pois. Tämä sama kuvio toistuu aina. Melkein jo toivoin, että olisin näiden vuosien aikana kasvanut aikuiseksi. Pettymyksiä pettymysten jälkeen. Olen edelleen se sama paska kuin viisi vuotta sitten. Kasvankohan mä koskaan aikuiseksi?

Meemi

2006-04-14T18:56:00.000+03:00

Kiltiltä tytöltä kopsattu meemi:

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.
2. Avaa kirja sivulta 123.
3. Lue kuudes lause.
4. Kirjoita se blogiisi.

"Liisa otti kaikki säällisessä kunnossa olevat kovakantiset romaanit, pakkasi ne valintatalon vispipuuronväriseen muovikassiin ja lähti ulos."

Reko Lundan: Ilman suuria suruja

Mielenkiintoisia persoonia

2006-04-14T17:40:00.000+03:00

Blogilistaa päivitetty. Tutustukaahan.

2006-04-11T23:04:00.000+03:00

Tänne palaan myöhemmin. Nyt kuitenkin nukkumaan.

Pidä hyvää huolta minusta

2006-04-10T23:12:00.000+03:00

Jos rakastat mua silloin
kun eniten mä sitä tarvitsen
oot mulle oikea ihminen
ja jos rakastat mua silloin
kun vähiten mä sitä ansaitsen
oot mulle oikea ihminen

Oli jotenkin hyvä päivä tänään. :)

tästä tule mitään....

2006-04-09T21:36:00.000+03:00

Se sanoi että mä näytän tosi hyvältä...ei luoja...mitähän tästä nyt tulee....tuossa kuvassa näytän kyllä mielestäni paremmalta kuin oikeasti. Tai sitten mä vaan näen itseni rumempana kuin olenkaan. Mä oon ihan sekaisin.

...

2006-04-09T19:51:00.000+03:00

Merkillisen hyvä olo. Kävin jopa (kävely)lenkillä. Tätä ei ole tapahtunut aikoihin. Ensi viikolla pitäisi muistaa käydä labrassa mittauttamassa hemoglobiini. Rautakuuri on syöty ja nyt vaan toivotaan, että arvot olisivat nousseet. Syön kyllä niin epäsäännöllisesti, että en yhtään ihmettelisi, vaikka mitään muutosta ei olisi tapahtunut.

Mietin tässä, että miksi just mun pitäisi olla maailmassa se viimeinen, joka löytää kumppanin itselleen. Miksi mä olisin yhtään huonompi kuin monet muut? Aivan naurettavaa ajatella, että kukaan ei tahtoisi viettää aikaa mun kanssani. Kuitenkin välillä ajattelen juuri noin. Että olen nin tylsää seuraa ettei kukaan jaksa mua. Mitä mulla muka olisi annettavaa? Paljonkin. Mun pitää vain muistaa se. Jokaisella on jotain annettavaa muille ihmisille.

Nyt tuntuu hyvälle. Sitä ne miehet teettää. :)

Jospa sittenkin

2006-04-08T20:23:00.000+03:00

Se mies on kyllä aivan ihana. Mun pitää nyt uskaltaa... :)

Laiskaa aamua :)

2006-04-08T11:29:00.000+03:00

Juttelin äsken netissä yhden aivan ihanan miehen kanssa. :) Pitkästä aikaa alkoi tuntua siltä, että voisin sittenkin kaivata vierelleni toista ihmistä. Näissä nettijutuissa on vaan se ongelma, että jossain vaiheessa (ja mielellään mahdollisimman pian) pitäisi myös tavata. Nyt en ole kyllä vielä edes lähettänyt kuvaani. Miehen kuvan olen nähnyt ja miellyttää todella. ;) Sitä vaan alkaa heti miettiä, että eihän noin hyvännäköinen voisi millään minusta kiinnostua. Mitä mulla muka voisi olla annettavaa ihmiselle, joka saisi varmasti jonkun muunkin naisen rinnallensa. Toisaalta on typerää ajatella noin, koska silloin kyseinen ihminen ei ainakaan olisi minua varten jos ulkonäkö olisi kaikkein tärkeintä. Ja en mä oikeasti ole edes ruma. Mä voin sanoa, että pidän itsestäni. Jopa erittäin paljon. En vain yhtään tiedä mitä muut ajattelevat. Kukaan ei ole koskaan kertonut. Paitsi äiti :) Ja pari kaveria on sanonut, että olen nätti. Mutta ei kukaan mies. Koskaan. En siis osaa ajatella itseäni muiden silmin.

Tiedättekö sen tunteen? Sen pienen toivon joka joskus herää kun tapaa uuden ihmisen. Mitä jos sittenkin? Mulla on vain paha tapa tukahduttaa ne tunteet. En halua pettyä. Mieluummin teeskentelen etten välitä kuin myönnän, että haluaisin jotain enemmän. Pelkään. Pelkään niin helvetisti ettei sille löydy edes sanoja. Miksi mun pitää olla näin raukka? Haluan että te tykkäätte musta.

Kuinka ihmeessä sitä saisi lisää rohkeutta tutustua uusiin ihmisiin? Mitä sitten jos treffikumppani ei pidä musta. Se ei tarkoita, että kukaan ei voisi koskaan rakastaa mua. Ja miksi pitää aina heti ajatella, että se toinen ihminen ei pidä musta...mä en taida olla ihan normaali....

"Jokaisella jossakin on..."

Yötä

2006-04-05T20:36:00.000+03:00

"Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin,
joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin,
nyt hän yksin valvoo ja laiturilla odottaa että laiva saapuu
ja sirpaleet pois kuljettaa"

Työvitutus

2006-04-04T17:31:00.000+03:00

Miksi mun pitää olla niin herkkä, että tulee tosi paha olo jos työpaikalla on vähänkin jotain ikävää? Tänään oli taas sellainen tunne, että mä en ole yhtään mitään. En ole matkustellut, en ole sosiaalinen, enkä todellakaan kiinnostava ihminen. Anteeksi, että olen olemassa. Mä sitten inhoan tuota naisten tapaa sulkea joku ulkopuolelle. Mä en voi sille mitään, mutta mun mielestä se, että mulle ei puhuta on aika epäkohteliasta. Okei, en ole itsekään mikään kaikkein puheliain ihminen, mutta silti tulee todella paha olo, kun suljetaan täysin ulkopuolelle. Työyhteisö on miesvaltainen enkä oikein kuuluu niihin porukoihin, mutta toisaalta nuo naisetkin ovat niin tiivis porukka, että siihen ei kertakaikkiaan mahdu. Vituttaa suoraan sanottuna. Työni hoidan hyvin, mutta se ei ilmeisesti riitä. Mä en ole mitään.

2006-04-03T22:10:00.000+03:00

Sade tuntuu jotenkin puhdistavalta. Saa istua sisällä ja lukea kirjaa, eikä kukaan pakota ulos. Yritän kahlata noita pääsykoekirjoja, mutta urakka tuntuu uskomattoman suurelta. Tiedän, että saattaisin onnistua, jos aikaa olisi enemmän. En vain jaksa lukea öisin. En yksinkertaisesti pysty siihen. Päivät menee töissä. Siellä todellakin viihdyn. Onneksi on mahdollisuus tehdä oman alan hommia. Kaikilla ei sitä mahdollisuutta ole.

Viime viikon baarireissu jotenkin piristi todella paljon. Pitäisi useammin käydä ulkona. Ihan vaikka vaan "yhdellä". Yritin puhua E:tä mukaan, mutta sillä on kuulemma liikaa töitä. Ei ehdi. No ei sitten. Pitää löytää jostain uusia ystäviä. Mistä niitä löytää?

Tekisi mieleni kirjoittaa vaikka mitä, mutta pakko mennä lukemaan, jos meinaan vielä tämän vuorokauden puolella mennä nukkumaan.

Päästäkää jo irti

2006-04-01T20:47:00.000+03:00

Alan olla täysin vakuuttunut siitä, että kasvatus määrää hyvin suurelta osin sen, millaisia aikuisia meistä kehittyy. Aikuistuminen ei ole ollut minulle helppoa ja prosessi on kestänyt kauan. Se jatkuu edelleen, vaikka olenkin jo käytännössä omillani. Side vanhempiin on vieläkin vahva. Voisi jopa sanoa että kahlitseva. Esimerkkinä mainittakoon, että jos en ole päivän aikana ottanut äitiin yhteyttä tai jostain syystä vastannut puhelimeen, on vastaajassa illalla valehtelematta ainakin 5 viestiä. Äiti siis tietää lähes jokaisen askeleeni. Se ei ole hyvä asia. Milloin minulla on mahdollisuus elää omaa elämääni? Raportoimatta jokaista liikettäni, kertomatta jokaista ihmissuhdettani tai kysymättä äidin mielipidettä jokaiseen päätökseeni. Nyt teistä jokainen ajattelee "miksi se suostuu tuohon". En tiedä itsekään. Minut on vain kasvatettu siihen. Kyllä äiti tietää. Ja toisaalta se on jollain tavalla myös turvallista. Haluan kuitenkin irti siitä. Mutta miten? Tahdon tehdä sen loukkaamatta ja haluan säilyttää ne hyvät hetket, joita meillä (todella usein)on.

Minua ei ole koskaan kannustettu matkustelemaan tai hankkimaan kokemuksia. Kouluun on pitänyt panostaa ja se on ollut tärkeintä. Ei ehkä minulle, mutta äidille. Murrosiässä kapinoin kovastikin rajoituksia ja kotiintuloikoja vastaan. Kuitenkin olen aina noudattanut niitä ja jäänyt paitsi monesta sellaisesta kokemuksesta, joita muilla ikäisilläni on pilvin pimein. Tupakkaakin olen alkanut polttaa vasta kun muutin omilleni. Edelleen tietysti salassa vanhemmiltani. Kadehdin niitä, joiden vanhemmat patistavat jälkikasvuaan maailmalle.

Monesti olen kokenut riittämättömyyttä ja paineita siksi, että en ole sellainen tyttö, joka minun tulisi olla. Olen miellyttäjä. Miksi juuri minusta on tullut tällainen? Kuinka tästä pääsee irti? Haluan kokemuksia, elämyksiä, uusia ihmisiä elämääni. Haluan elää. Pahinta, mitä vanhemmat voivat lapsilleen tehdä on kyvyttömyys päästää ajoissa irti ja antaa nuoren kokeilla siipiään.

Ihmissuhteeni ja sosiaaliset kontaktini ovat viime vuosiin asti olleet erittäin puutteellisia. Olen vasta vähitellen oppinut, että muut ihmiset eivät välttämättä olekaan sinua vastaan ja että joskus on myös hyvä näyttää tunteensa. Kotona ei juuri koskaan rohkaistu voimakkaiden tunteiden näyttämiseen. Kotikasvatuksen huomaan vaikuttaneen siihen, että työelämässä minun on hyvin vaikea sanoa vastaan itseäni vanhemmille henkilöille. Vältän ristiriitoja viimeiseen asti.

Kaikki tämä vuodatus tuntuu kohtuuttomalta, sillä olen saanut elää niin hyvän lapsuuden kuin vain mahdollista. En kuitenkaan jaksa elää ikuisessa kiitollisuuden velassa. Minun on tehtävä omat päätökseni, kokeiltava rajojani ja hankittava kokemuksia. Voi kun sinä äitini myös ymmärtäisit tämän. En ole hylännyt sinua, vaikka et tiedäkään missä olen perjantai-iltana kello 22. Olet aina sydämessäni. Luota minuun.

Päivitys

2006-04-01T13:37:00.000+03:00

Jei, lista on lyhentynyt. Hyvä minä.

Tässä päivitetty lista:

1. Lue Eppu Nuotion kirja loppuun
2. Silitä (myös ne lakanat....)
3. Käy kaupassa
4. Varaa pyykkivuoro
5. Lue kansista
6. Katso LOST:in viime viikon jakso

Sadetanssia

2006-04-01T10:57:00.000+03:00

Viikonloppu jälleen kerran. Olotila on varsin hyvä, ottaen huomioon, että olin toissailtana kaljalla ja eilen tuli juotua yksin kokonainen viinipullo. Masiksen merkkejä ei ainakaan vielä ole havaittavissa. Hyvä niin.

Viikonlopun Top 10 To Do-listalla olisivat (ylläripylläri) seuravat hommat:

1. Tiskaa jo ne tiskit (nimim. "ei enää yhtään puhdasta lautasta tai lusikkaa")
2. Imuroi
3. Pese wc
4. Lue Eppu Nuotion kirja loppuun
5. Silitä (myös ne lakanat....)
6. Käy kaupassa
7. Lakkaa kynnet
8.Varaa pyykkivuoro
9. Lue kansista
10. Katso LOST:in viime viikon jakso

Olen koko aamun lueskellut erilaisia ulkomaisia blogeja. Olisi niin paljon kaikkea mielenkiintoista, mutta on niin vähän aikaa. Nytkin pitäisi olla jo tekemässä jotain ihan muuta. Lupasin käydä "kotona", vaikka mieluummin olisin kyllä ollut itsekseni. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa näihin blogeihin jotain asiaakin. Siis ajankohtaisista aiheista. En varmaan seuraa tarpeeksi maailman menoa, kun en oikeasti ole mitään mieltä mistään asiasta...

Kevättä?

2006-03-28T21:27:00.000+03:00

Ei minusta kyllä ole kulkemaan korkkareissa ja muissa "aikuisten" vaatteissa. :D Huomenna laitan kyllä tutut vanhat paksupohjaiset kengät ja toppatakin. Tekisi mieli ostaa Marimekon olkalaukku ja uudet kengät. Ja takkikin jos totta puhutaan. En vaan osaa päättää ostaisinko jo kevättakin vai vielä jonkun paksumman...

Parempaako?

2006-03-27T21:33:00.000+03:00

Poistin eilen jouluvalot parvekkeelta. Ne on vain jääneet sinne roikkumaan, vaikka joulusta on jo monta kuukautta. En ole sentään pitänyt niissä enää valoja.

Tänään oli aika hyvä olo. Ihan sellainen ok-fiilis. Liikuntaa tuli illalla harrastettua, minkä odottaminen teki koko päivästä hieman paremman. Pahimpia ovat ne päivät kun tietää, että ei ole mitään tekemistä illaksi. Nyt ei oikein tunnu miltään. Suihkuun ja nukkumaan siis. :)

Lisää tarinointia huomenna.

edit: Kiltti tyttö kirjoittaa kauniisti. Kiitos. Tuli hyvä mieli. :) Linkitin koska tuolla tytöllä on mielenkiintoisia ajatuksia.

Nyt soi: Bass'n Helen ~ Enemmän kuin koskaan

Elämäni sinkkuna

2006-03-26T17:34:00.000+03:00

Syön jätskiä, luen blogeja ja suunnittelen lukemisen aloittamista. Jos nyt aloitan, ehdin lukea yli kolme tuntia. Sitten on katsottavaa elokuvaa. Olen kyllä nähnyt sen aikaisemminkin, mutta väliäkös sillä.

S ei vastaa. Sillä ei ole edes puhelin päällä. Laitoin sille viestin. Soittakoon sitten kun sille sopii. En jaksa olla aina se, joka yrittää ottaa yhteyttä. Ehkä se suuttui eilen kun en vastannut puhelimeen. Saan minäkin olla välillä itsekäs. Saanhan?

Kuinka paljon pitää jaksaa?

2006-03-25T20:01:00.000+02:00

En ole pitkään aikaan ollut iloinen. Siis sillä tavalla oikeasti ja vilpittömästi. Tältäkö se tuntuu kun mikään ei tunnu miltään? Tekee mieli vaan nukkua ja maata kuuntelemassa musiikkia. Ainoastaan silloin on hyvä olla. En edes halua ajatella, mitä kaikkea minun "pitäisi" tehdä. Tännekin on jotenkin niin vaikea kirjoittaa. Kirjoitan jotain ja pyyhin sen heti pois. En osaa pukea sanoiksi kaikkia päässäni pyöriviä ajatuksia. Pelkään kadottaneeni senkin taidon. Puhuminen on ollut minulle aina vaikeaa, mutta kirjoittamalla olen käsitellyt monia vaikeitakin asioita. Olisi opeteltava sitä uudelleen. Tai sitten voisi opetella myös puhumaan. Läheiset ihmiset vain ovat jotenkin liian lähellä. En osaa puhua siitä miltä oikeasti tuntuu, vaikka olisi mahdollisuus. Pelkään ehkä paljastavani jotain liikaa, jotain liian kipeää. En halua kenenkään näkevän heikkouksiani. Välillä hämmästelen itsekin uskomatonta taitoani peittää todelliset tunteet ja kykyä rakentaa kulissit yhä uudelleen. Inhoan sitä kun ihmiset ihastelevat jaksamistani ja täydellistä elämääni. Monesti tekisi mieli huutaa, että te ette tiedä elämästäni yhtään mitään. Tyydyn kuitenkin vain hymyilemään ja pidän näin yllä illuusiota normaalista ja tasapainoisesta elämästä. Olen kehittynyt tässä niin hyväksi, että välillä jopa itsekin uskon olevani onnellinen.

Olen kuullut sellaisen termin kuin posttraumaattinen stressi . Lyhyesti sanottuna se on trauman jälkeinen stressitila, jossa sairastunut henkilö "juuttuu kiinni" traumaan. "Traumaattinen tilanne tunkeutuu mieleen yhä uudelleen ja he elävät sen uudestaan ja uudestaan ajatuksissaan, tunteissaan tai mielikuvissaan. Tilanne tunkeutuu mieleen usein unissa ja sellaisissa tilanteissa, jotka jollain tavalla muistuttavat koettua traumaa. Ihminen alkaa vältellä traumaa ja siitä seuraavia mielikuvia." Olen miettinyt voisiko omaa pahaa oloani edes osaksi selittää tällainen sairaus. Isän sairastumisesta on nyt neljä vuotta ja luulin todellakin pahimman olevan jo ohitse. Kuitenkin pelko- ja ahdistuskohtaukset ovat viimeaikoina vain pahentuneet. Aika ei ainakaan minun kohdallani ole parantanut yhtään mitään. Pohdin asioita päässäni lähes jatkuvasti. Pelkään sitä, että vaikka asiat nyt ovat hyvin, saattaa kaikki kaatua milloin tahansa. Mitä minulle silloin jää? Pelkkää tyhjyyttä...se pelottaa...

Aamulla

2006-03-25T10:20:00.000+02:00

Katsottiin eilen S:n kanssa leffoja ja pidettiin pitkästä aikaa tyttöjen iltaa. Tai katsottiin sen verran mitä V:n riehumiselta pystyi. Se on kyllä uskomaton ikiliikkuja. Kuulostan varmaan ihan lasten vihaajalta, mutta voisi sen pojan menemistä vähän rauhoittaa. Tarkoitan vaan sitä, että saattaa tulla myöhemmin ongelmia, jos lapsi jo parivuotiaana tuhoaa kaiken mennessään. Mutta mikäs minä olen mitään sanomaan, kun ei ole omia lapsia.

Olen ollut uskomattoman laiska kun en ole saanut yhtään noista kirjoista luettua. Taitaa jäädä koko projekti toteutumatta. Ehkäpä sitten ensi vuonna. Tai joskus. Onhan tässä aikaa. Tällä hetkellä tärkeintä on, että saan elämän jotakuinkin järjestykseen. Kotiakin olen yrittänyt tässä vähitellen sisustella. Sekin projekti jäi viime kesänä aivan kesken. Mä olen nähtävästi hyvä aloittamaan kaikkea, mutta loppuun asti tekemistä voisi vielä harjoitella. Ajatelkaa, että olen asunut tässä kohta jo vuoden. Aika menee hurjan nopeasti.

Ulkona olisi loistava ilma ja tässä mä jumitan koneella. Odottelen, että S tulisi hakemaan tavaransa, jotka se eilen jätti tänne. Sitten voisin lähteä ulos.

Tahdon tilata sen paidan. Sen Sonata-paidan. En vain löydä sitä sivua, missä niitä oli myynnissä.

Nyt soi: ~Timo Rautiainen~

ja elämä jatkuu...

2006-03-23T23:19:00.000+02:00

Se olis sitten torstai-ilta. Tai oikeastaan yö. Mä en ole oikeastaan vieläkään tottunut siihen, että mulla ei ole viikonloppuisin töitä ja että perjantain jälkeen alkaa oikeasti vapaa. :) Aika hienoa kieltämättä. Silti tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Olenkohan mä toteuttanut yhtään niistä suunnitelmista, joita mulla oli silloin kun vielä opiskelin. "Sitten kun ja sitten kun..." Ei saisi ajatella niin. Pitäisi tehdä nyt, toista mahdollisuutta ei ehkä tule. Mutta toisaalta ei niin voi elää. Siis siten, että koko ajan pitäisi miettiä, onko varmasti tarpeeksi tehokas ja ettei mitään vaan jää tekemättä.

Mä olen alkanut viettää huolestuttavan paljon aikaa ihan kotosalla. Hankin jopa DVD-soittimen. :O Pelottavaa. Ensi viikolla mennään sentään entisten duunikavereiden kanssa vähän "ulkoilemaan". Voi tulla ihan hauskaa. Tai sitten ei. Riippuu siitä, millä fiiliksillä ihmiset on. Ihan kiva kuitenkin kuulla, miten siellä menee tällä hetkellä.

Luin äsken netistä tuosta isän sairaudesta. Tiedän ettei pitäisi lukea noita, koska niistä tulee vain ihan järkyttävän paha olo. Jotenkin sitä vaan haluaisi saada enemmän tietoa. Vaikka mitä se auttaisi. Sitä ei pystytä parantamaan ja keskimääräinen elinikä on sairastuneilla 4 vuotta. Se on totuus, joka pitäisi vain oppia hyväksymään. Siihen mä en varmaan pysty koskaan. Luopuisin mistä tahansa jos vain tuon sairauden saisi helvettiin. Pahinta on se epätietoisuus. Nyt tilanne on (kai) ihan hyvä, mutta se saattaa muuttua milloin tahansa. Pitää vaan jaksaa.

Olis kai mentävä nukkumaan. Yritän kirjoitella jonain toisena iltana vähän enemmän....

Nyt soi: ~Suomipop~

2006-03-19T21:10:00.000+02:00

"Across darkened skies, I travelled without a light
I sank in the well of my mind
Too deep never to be found

I can't remember...
How could you be so vain...

Tell me that past imes won't die...
Tell me that old lies are alive
Love that expired too long time ago
Kills me, it thrills me..."

[Sonata Arctica-End of this chapter]

Aloitus

2006-03-19T12:52:00.000+02:00

Blogi on nyt sitten luotu. Mitä tänne kuuluu kirjoittaa? Kaipa sitä voisi kertoa jotain elämästään. Ehkä jotain sellaista, mitä et ole aikaisemmin kuullut. Katsotaan mitä saan aikaiseksi. :) Älä kuitenkaan oleta mitään luettuasi kirjoituksiani. Näihin on syytä suhtautua pienellä varauksella, sillä oletettavasti suurin osa syntyy yön pimeinä tunteina. En lupaa myöskään päivittää blogiani säännöllisesti. Kirjoitan ainoastaan silloin kun on jotain sanottavaa. Eli todennäköisesti alkuinnostusta kestää noin kaksi päivää, minkä jälkeen kirjoittelutahti hiipuu noin yhteen viestiin kuukaudessa. Katsotaan nyt kuinka käy.